DDP-terapia ja puheterapia ovat kaksi täysin eri tarkoitukseen suunniteltua hoitomuotoa. DDP-terapia kohdistuu kiintymyssuhteen vaurioihin ja kehitystraumaan, kun taas puheterapia hoitaa puheen, kielen ja kommunikaation häiriöitä. Valinta näiden välillä riippuu siitä, mistä lapsen haasteet juontavat juurensa.
Molemmat menetelmät voivat olla arvokkaita lapsen kehityksen tukemisessa, mutta ne vastaavat hyvin erilaisiin tarpeisiin. Tässä artikkelissa käymme läpi, miten kumpikin terapiamuoto toimii, milloin kumpaakin suositellaan ja voiko niitä hyödyntää samanaikaisesti.
Mitä DDP-terapiassa tapahtuu käytännössä?
DDP-terapiassa (Dyadic Developmental Psychotherapy) lapsi ja häntä hoitava aikuinen työskentelevät yhdessä koulutetun terapeutin johdolla. Terapia perustuu kiintymysteoriaan ja kehitystraumatutkimukseen, ja sen ydin on PACE-asenne: leikkisyys, hyväksyntä, uteliaisuus ja empatia. Terapia ei ole pelkkää puhumista, vaan kokemusperäistä, suhteeseen perustuvaa työskentelyä.
Käytännössä DDP etenee kahdessa vaiheessa. Ensin terapeutti työskentelee hoitavan aikuisen kanssa kahdestaan, rakentaen yhteisymmärrystä ja valmistautumista. Vasta kun tämä perusta on luotu, lapsi otetaan mukaan yhteisiin istuntoihin. Tuore vertaisarvioitu tutkimus kuvaa hoitojakson kestävän tyypillisesti kuudesta yhdeksään kuukautta.
Istunnoissa terapeutti käyttää niin sanottua affektiivis-reflektiivistä vuoropuhelua, jossa sekä tunteet että ajattelu ovat läsnä samanaikaisesti. Katsekontaktin, äänensävyn, ilmeiden ja kehollisen läsnäolon kautta lapsi oppii tunnistamaan ja säätelemään tunteitaan yhdessä aikuisen kanssa. Tämä yhteissäätely luo pohjan sille, että lapsi kykenee myöhemmin rauhoittumaan myös yksin.
PACE-asenne ei rajoitu terapiahuoneeseen. Terapeutti ohjaa vanhempia omaksumaan saman lähestymistavan arkeen, jolloin parantava työ jatkuu kotona istuntojen välillä. Meillä Leijonamielessä DDP-terapia on osa kokonaisvaltaista perhelähtöistä hoitoajatteluamme juuri tästä syystä: muutos tapahtuu arjen ihmissuhteissa, ei vain vastaanottosalissa.
Mihin ongelmiin puheterapia on tarkoitettu?
Puheterapia on tarkoitettu puheen, kielen ja kommunikaation häiriöiden arviointiin ja hoitoon. Se auttaa lapsia, joilla on vaikeuksia äänteen tuottamisessa, kielen ymmärtämisessä tai ilmaisemisessa, sujuvuudessa kuten änkytyksessä, tai sosiaalisen viestinnän taidoissa. Puheterapia ei käsittele kiintymyssuhteita tai traumaa.
Puheen ja kielen häiriöt kuuluvat lasten yleisimpiin kehityksellisiin haasteisiin. Ne voivat olla ensisijaisia eli ilman tunnettua syytä ilmeneviä tai toissijaisia eli jonkin muun tilan, kuten autismikirjon häiriön, kuulovamman tai neurologisen poikkeavuuden, aiheuttamia. Tutkimusten mukaan kielihäiriö voi olla riittävän vakava, ja se voi haitata koulumenestystä useammalla lapsella jokaisessa luokassa.
Puheterapeutti arvioi lapsen kommunikaatiotaidot kokonaisvaltaisesti ja laatii yksilöllisen kuntoutussuunnitelman. Harjoitteet voivat kohdistua esimerkiksi:
- Äänteen tuottamiseen ja artikulaatioon
- Sanaston laajentamiseen ja lauserakenteiden kehittämiseen
- Kielen ymmärtämisen vahvistamiseen
- Sosiaalisen viestinnän taitoihin, kuten vuorotteluun ja katsekontaktiin
- Lukemisen ja kirjoittamisen perusvalmiuksiin
Puheterapia on siis tarkasti rajattu kommunikaation erikoisala. Sen menetelmät ovat rakenteellisia ja harjoituspohjaisia, mikä erottaa sen selvästi suhdeperustaisista terapioista kuten DDP:stä.
Kumpi sopii lapselle, jolla on kiintymyssuhdevaikeuksia?
Lapselle, jolla on kiintymyssuhdevaikeuksia, DDP-terapia on ensisijainen valinta. Se on nimenomaan kehitetty hoitamaan reaktiivista kiintymyshäiriötä, kehitystraumaa ja varhaisen kaltoinkohtelun tai laiminlyönnin seurauksia. Puheterapiaa ei ole suunniteltu kiintymyssuhteen häiriöihin, eikä se pysty vastaamaan niihin taustalla oleviin tarpeisiin.
Kiintymyssuhdevaikeudet juontavat juurensa usein esikielelliseen kehitysvaiheeseen, jolloin vauva tai pieni lapsi ei ole saanut tarvitsemaansa turvallista ja ennakoivaa hoivaa. Koska trauma on syntynyt ennen kuin kieli on kehittynyt, pelkkä puhuminen ei riitä parantamaan sitä. Kiintymystraumatutkijat korostavat, että kokemusperäiset, suhdeperustaiset lähestymistavat ovat välttämättömiä juuri tästä syystä.
DDP sopii erityisesti lapsille, jotka ovat:
- Sijoitettuja tai adoptoituja
- Kokeneet toistuvaa kaltoinkohtelua tai laiminlyöntiä
- Eläneet useissa eri hoivapaikoissa
- Saaneet diagnoosin reaktiivisesta kiintymyshäiriöstä tai kehitystraumasta
Puheterapia puolestaan on oikea valinta silloin, kun lapsen haasteet liittyvät selvästi kommunikaatioon: hän ei tuota ikätasoisia äänteitä, kielen kehitys on viivästynyt tai hänellä on vaikeuksia ymmärtää tai ilmaista itseään. Nämä haasteet voivat esiintyä myös kiintymyssuhdevaikeuksien rinnalla, mutta ne ovat erillinen kysymys.
Voiko lapsi saada DDP-terapiaa ja puheterapiaa samanaikaisesti?
Kyllä, lapsi voi saada DDP-terapiaa ja puheterapiaa samanaikaisesti. Menetelmät eivät kilpaile keskenään, vaan kohdistuvat eri alueisiin. DDP rakentaa turvallista kiintymyssuhdetta ja tunnesäätelyn taitoja, puheterapia kehittää kommunikaatiokykyä. Kun molemmat tarpeet ovat läsnä, rinnakkainen tuki on perusteltua ja usein suositeltavaa.
Kehitystraumaa kokeneilla lapsilla on usein samanaikaisesti useita eri tuen tarpeita: kiintymyssuhteen haasteita, kommunikaation vaikeuksia, oppimisvaikeuksia tai neurobiologisia erityispiirteitä. Moniammatillinen lähestymistapa, jossa DDP toimii hoidon perustana ja muut erikoistuet täydentävät sitä, vastaa tähän kokonaisuuteen parhaiten.
DDP soveltuu hyvin yhteistoimintaan muiden menetelmien kanssa, koska se on luonteeltaan systeeminen: se auttaa kaikkia lapsen ympärillä olevia aikuisia, myös terapeutteja, ymmärtämään lapsen käyttäytymistä trauma-informoidusta näkökulmasta. Tämä yhteinen ymmärrys tekee myös puheterapiatyöskentelystä turvallisempaa ja tehokkaampaa.
Käytännön tasolla on tärkeää, että eri terapeutit tekevät yhteistyötä ja jakavat tietoa lapsen tilanteesta. Hoidon koordinointi estää sen, että lapsi kuormittuu liikaa tai saa ristiriitaisia viestejä eri hoitotahoilta. Meillä Leijonamielessä kokonaisvaltainen perhelähtöinen hoitomalli tarkoittaa juuri tätä: eri palvelut toimivat yhdessä perheen parhaaksi saman katon alla.