Vanhempi voi tukea DDP-terapiaprosessia kotona omaksumalla PACE-asenteen osaksi päivittäistä vuorovaikutusta, harjoittelemalla terapiassa opittuja taitoja arjessa sekä pitämällä avoimen yhteyden terapeutin kanssa. DDP-terapia, eli vuorovaikutteinen kehityspsykoterapia, on rakennettu nimenomaan niin, että vanhempi on työskentelyssä aktiivinen osallistuja. Tässä artikkelissa käydään läpi, mitä vanhemmalta käytännössä odotetaan, miten PACE näkyy kotona, miten oma jaksaminen pysyy tasapainossa ja milloin terapeutti kannattaa ottaa mukaan kodin tilanteisiin.
Mitä vanhemmalta odotetaan DDP-terapian aikana?
DDP-terapiassa vanhemmalta odotetaan aktiivista osallistumista, ei ainoastaan läsnäoloa istunnoissa. Vanhempi oppii terapeutin ohjauksessa PACE-asenteen perusteet, harjoittelee uusia vuorovaikutustapoja ja tuo terapiassa opittua kotiin viikon mittaan. Terapia on perhelähtöinen kokonaisuus, jossa vanhemman rooli on keskeinen osa hoitoa.
Käytännössä terapiaprosessi alkaa usein vanhempien tapaamisilla, joissa terapeutti tutustuu perheen tilanteeseen ennen kuin lapsi liittyy istuntoihin. Tässä alkuvaiheessa vanhempi saa tietoa kiintymyssuhteesta, traumasta ja siitä, miten oma historia voi vaikuttaa tapaan reagoida lapsen käyttäytymiseen. Terapeutin ja vanhemman välinen yhteistyösuhde on hoidon onnistumisen kannalta aivan yhtä tärkeä kuin lapsen kanssa tehtävä työ.
Meillä Perhelääkärikeskus Leijonamielessä DDP-terapia on osa kokonaisvaltaista, perhelähtöistä hoitoajatteluamme. Terapiaprosessi suunnitellaan aina perheen yksilöllisten tarpeiden mukaan, ja vanhempien tukeminen on luonteva osa työtämme.
Miten PACE-asenne näkyy arjen vuorovaikutuksessa?
PACE-asenne tarkoittaa leikkisyyttä, hyväksyntää, uteliaisuutta ja empatiaa. Arjessa se näkyy tapana lähestyä lasta rauhallisesti ja tuomitsematta, erityisesti haastavissa tilanteissa. PACE ei ole tekniikka, jota otetaan käyttöön kriisihetkellä, vaan jatkuva tapa olla läsnä ja kohdata lapsi hänen sisäisestä maailmastaan käsin.
Hyväksyntä ja uteliaisuus käytännössä
Hyväksyntä ei tarkoita kaiken sallimista, vaan lapsen tunteiden tunnustamista ilman tuomitsemista. Kun lapsi käyttäytyy hankalasti, hyväksyvä vanhempi ei reagoi ensisijaisesti käyttäytymiseen, vaan pysähtyy miettimään, mitä lapsi yrittää viestittää. Tämä vähentää lapsen häpeän tunnetta ja rakentaa turvallisuuden kokemusta.
Uteliaisuus puolestaan tarkoittaa avointa, ei-kuulustelevaa kiinnostusta lapsen kokemusmaailmaa kohtaan. Kysymys ”Mitähän sinulle oikein kävi silloin?” on erilainen kuin ”Miksi teit noin?” Uteliaisuus auttaa lasta itse pohtimaan omia tunteitaan ja käyttäytymistään, ja se voi auttaa lasta huomaamaan, että hänen käyttäytymisensä ei kuvasta jotain pahaa hänessä itsessään, vaan pelottavaa tai hämmentävää kokemusta.
Leikkisyys ja empatia yhteyden rakentajina
Leikkisyys ei tarkoita jatkuvaa hauskuuttamista, vaan kevyttä läsnäoloa, joka luo lähestyttävyyttä. Arkirutiinit, kuten aamupesu tai illallinen, voivat muuttua yhteyden hetkiksi, kun niihin tuo pienen annoksen huumoria tai yhteistä leikkiä. Tämä avaa lapselle väylän läheisyyteen ilman, että se tuntuu uhkaavalta.
Empatia tarkoittaa lapsen tunnetilan aitoa tunnistamista ja peilaamista. Se ei edellytä, että vanhempi on samaa mieltä lapsen reaktiosta, mutta se vaatii, että vanhempi osoittaa ymmärtävänsä, miltä lapsesta tuntuu. Empaattinen kohtaaminen auttaa lasta tuntemaan itsensä nähdyksi ja rakastetuksi sellaisena kuin hän on.
Miten vanhempi käsittelee omia tunnereaktioitaan terapiaprosessin aikana?
Vanhemman omien tunnereaktioiden käsittely on olennainen osa DDP-terapiaprosessia. Lapsen traumakäyttäytyminen voi herättää vanhemmassa voimakkaita tunteita, ja terapia auttaa tunnistamaan, miksi tietyt tilanteet tuntuvat erityisen raskailta. Oman tunnemaailman ymmärtäminen on edellytys sille, että vanhempi voi pysyä läsnä ja empaattisena myös vaikeissa hetkissä.
DDP-terapian alkuvaiheessa terapeutti työskentelee vanhempien kanssa juuri tämän kysymyksen äärellä. Vanhempi voi tutkia omaa kiintymyshistoriaansa ja tunnistaa, mitkä lapsen käyttäytymispiirteet ”painavat nappia” hänessä. Kun tämä yhteys on näkyvissä, on helpompi pysyä rauhallisena ja empaattisena tilanteissa, jotka muuten saattaisivat laukaista automaattisen reaktion.
Pitkäkestoinen terapeuttinen vanhemmuus voi olla raskasta. Jos vanhempi altistuu jatkuvasti lapsen traumaoireille ilman riittävää tukea, se voi johtaa uupumukseen tai myötätuntouupumukseen. Tämä on tärkeä tunnistaa ajoissa, sillä vanhemman oma hyvinvointi on suoraan yhteydessä hänen kykyynsä toteuttaa PACE-asenteen mukaista vanhemmuutta. Oman jaksamisen hoitaminen ei ole itsekkyyttä, vaan edellytys lapsen tukemiselle.
Terapeutin kanssa käytävät vanhempien istunnot ovat juuri tätä varten. Niissä on tilaa käsitellä omia reaktioita, purkaa kuormitusta ja saada tukea ilman, että lapsi on paikalla. Vanhempi ei ole yksin prosessin kanssa. Mikäli kaipaat tukea DDP-terapiaan liittyen, voit tutustua Elina Lätin palveluihin Perhelääkärikeskus Leijonamielessä.