DDP-terapia voi auttaa merkittävästi traumatisoitunutta lasta, erityisesti silloin, kun trauma on syntynyt varhaisissa hoivasuhteissa. Menetelmä on suunniteltu juuri niitä lapsia varten, joita perinteiset terapiamenetelmät eivät ole riittävästi tavoittaneet. Seuraavissa osioissa käymme läpi, miten DDP toimii, kenelle se sopii, miten se eroaa muista traumaterapioista ja mitä hoitoprosessissa voi odottaa.
Miten DDP-terapia toimii traumatisoituneen lapsen hoidossa?
DDP-terapia eli vuorovaikutteinen kehityspsykoterapia toimii auttamalla traumatisoitunutta lasta rakentamaan turvallisen kiintymyssuhteen hoitavan aikuisen kanssa terapeuttisesti ohjattujen yhteisten kokemusten kautta. Psykologi Daniel Hughes kehitti menetelmän alun perin siksi, että perinteiset terapiamuodot osoittautuivat tehottomiksi lapsilla, joiden trauma oli syntynyt hoivasuhteessa.
Menetelmän ytimessä on niin sanottu PACE-asenne: leikkisyys, hyväksyntä, uteliaisuus ja empatia. Terapeutti luo tämän asenteen avulla ilmapiirin, jossa lapsi voi tutkia omia kokemuksiaan ilman häpeää tai pelkoa. Tämä ei ole pelkkä vuorovaikutustekniikka, vaan koko terapian kantava periaate, joka ohjaa jokaista istuntoa.
Terapia etenee kahdessa vaiheessa. Ensin terapeutti työskentelee yksin vanhemman tai hoitajan kanssa, jotta tämä oppii DDP:n periaatteet ja pystyy soveltamaan niitä arjessa. Kun hoitaja on valmis, lapsi otetaan mukaan yhteisiin istuntoihin. Tämä rakenne on keskeinen: lapsi ei parane yksin terapeutin kanssa, vaan parantava kiintymyssuhde rakentuu yhdessä arjen hoitavan aikuisen kanssa.
Istunnoissa käytetään niin sanottua tunne-reflektiivistä dialogia, jossa lapsi voi tutkia elämäänsä sekä turvallisia että vaikeita kokemuksia yhdistäen tuntemisen ja ajattelemisen. Terapeutti luo myös pieniä, tarkkaan virittyneitä kohtaamisen hetkiä, kuten katsekontaktia, äänensävyä ja liikettä, jotka vastaavat niitä varhaisen kehityksen kokemuksia, jotka lapselta ovat jääneet puuttumaan. Näin rakennetaan ensin yhteissäätely eli kyky rauhoittua aikuisen avulla, ja siitä vähitellen itsesäätely.
Neurologisesti DDP-tyyppisen työskentelyn on kuvattu aktivoivan aivojen alueita, jotka tukevat avoimuutta ja yhteyttä sen sijaan, että ne ylläpitäisivät puolustautumista ja vetäytymistä. Tavoitteena on myös auttaa lasta rakentamaan eheä elämäntarina, jota häpeä ja pelko eivät enää pirstaloisi.
Kenelle DDP-terapia sopii – ja kenelle ei?
DDP-terapia sopii parhaiten lapsille, joiden psyykkiset vaikeudet juontuvat kehityksellisestä traumasta hoivasuhteessa, kuten pitkäaikaisesta laiminlyönnistä, kaltoinkohtelusta tai varhaisesta hylkäämisestä. Erityisesti adoptio- ja sijaisperheissä kasvavat lapset, joilla on reaktiivinen kiintymyssuhdehäiriö tai kompleksinen trauma, hyötyvät menetelmästä tutkitusti.
Suomalaisessa käytännössä DDP:tä käytetään vakavien traumaperäisten kiintymyssuhdehäiriöiden ja kompleksisen trauman hoitoon. Tyypillisiä oireita, jotka voivat viitata DDP:n soveltuvuuteen, ovat heikko impulssikontrolli, vaikeus tunnistaa omia ja toisten rajoja, empatian puuttuminen sekä tuhoava käyttäytyminen. Terapia soveltuu lapsille ja nuorille noin viiden ikävuoden jälkeen.
Menetelmä edellyttää sitoutuneen ja käytettävissä olevan hoitajan aktiivista osallistumista. Ilman tätä DDP:tä ei voida toteuttaa suunnitellulla tavalla, sillä hoitaja on terapian rakenteessa keskeinen toimija, ei sivustaseuraaja. Tämä on hyvä ottaa huomioon jo hoidon suunnitteluvaiheessa.
DDP ei välttämättä ole ensisijainen valinta silloin, kun lapsen trauma on yksittäinen traumatapahtuma turvallisessa perheympäristössä, eikä se liity hoivasuhteen vaurioitumiseen. Tällaisissa tilanteissa muut menetelmät, kuten TF-CBT, voivat olla tehokkaampi lähtökohta. Soveltuvuus arvioidaan aina yksilöllisesti, ja hoitava ammattilainen pystyy ohjaamaan perheen oikeaan suuntaan.
Mitä eroa on DDP-terapialla ja muilla traumaterapioilla?
DDP-terapian tärkein ero muihin traumaterapioihin on se, että hoitava aikuinen on aktiivinen osallistuja jokaisessa yhteisessä istunnossa, ei taustatuki. Terapeutti ei rakenna vain suhdetta lapseen, vaan ohjaa aktiivisesti lapsen ja vanhemman välistä suhdetta. Tämä tekee DDP:stä ainutlaatuisen menetelmän kehityksellisen trauman hoidossa.
Vertailun vuoksi: TF-CBT eli traumafokusoitu kognitiivinen käyttäytymisterapia on laajimmin tutkittu lasten traumaterapia ja erityisen tehokas yksittäisten traumatapahtumien aiheuttamaan PTSD:hen. EMDR puolestaan on osoittanut merkittäviä tuloksia traumaoireiden lievittämisessä. Molemmat ovat kuitenkin pääasiassa yksilöllisiä menetelmiä, joissa terapeutti työskentelee ensisijaisesti lapsen kanssa.
DDP eroaa näistä kahdella olennaisella tavalla. Ensinnäkin se kohdistuu nimenomaan hoivasuhteessa syntyneeseen kehitykselliseen traumaan, ei yksittäiseen traumatapahtumaan. Toiseksi se tunnustaa, että kiintymyssuhteen häiriöt ovat syntyneet esikielellisellä tasolla, jolloin pelkkä puhuminen ei riitä. Siksi DDP on kokemuksellinen terapia, joka hyödyntää katsekontaktia, leikkiä, piirtämistä ja nukkeja verbaalisen työskentelyn rinnalla. Vertaileva tutkimusaineisto osoittaa, että DDP sisältää kaikki ne elementit, joita kirjallisuus suosittaa laiminlyötyjen ja huonosti hoidettujen lasten hoitoon, mukaan lukien suhdeturvallisuus, vanhemman osallistuminen ja yhteissäätely.
DDP on listattu kehityksellisen trauman näyttöön perustuvien hoitomuotojen joukkoon yhdessä TF-CBT:n kanssa. Menetelmät eivät siis kilpaile keskenään, vaan täydentävät toisiaan eri tilanteissa. Lapsen yksilöllinen historia ja trauman luonne ratkaisevat, mikä lähestymistapa sopii parhaiten.
Kuinka kauan DDP-terapia kestää ja mitä tuloksia voi odottaa?
DDP-terapian kesto arvioidaan yleensä siten, että hoitoa tarvitaan noin yksi kuukausi jokaista lapsen ikävuotta kohden. Nuorilla hoitojakso on tyypillisesti noin kymmenen kuukauden luokkaa. Kyseessä on siis intensiivinen, kuukausien mittainen prosessi, ei lyhyt interventio.
Käytännössä hoito koostuu noin kahdestakymmenestä istunnosta, joista kukin voi kestää tunnista kahteen tuntiin. Istunto alkaa yleensä terapeutin ja vanhemman kahdenkeskisellä tapaamisella, jonka jälkeen lapsi tulee mukaan yhteiseen osuuteen. Istunnon lopuksi vanhempi ja terapeutti kokoavat yhdessä, mitä tapahtui. Istuntojen välillä vanhemmilla on omia ohjaustapaamisia, jotka tukevat opitun siirtymistä arkeen.
Tulosten osalta vuonna 2025 julkaistu tutkimus raportoi, että suurin osa DDP:ssä mukana olleista lapsista koki terapian hyödyllisenä ja kuvasi lisääntynyttä läheisyyttä ja yhteyttä hoitajan kanssa. Aiemmassa tutkimuksessa havaittiin, että DDP:llä hoidetuilla lapsilla oireet vähenivät merkittävästi, kun taas tavanomaista hoitoa saaneen vertailuryhmän tila heikkeni. Tämä vahvistaa käsitystä siitä, että kehityksellinen trauma vaatii sille erityisesti suunnitellun hoitomuodon.
Hoito päätetään, kun kiintymyssuhteen häiriö on ratkaistu ja lapsi kykenee rakentamaan yhteyden hoitajaan ilman terapeutin tukea. Perhe voi tämän jälkeen jatkaa prosessia kotona, ja opitut taidot siirtyvät arkeen. On kuitenkin tärkeää tiedostaa, että DDP:n tutkimusnäyttö on edelleen kasvussa ja laajamittaisia satunnaistettuja tutkimuksia on vielä tekeillä. Menetelmää pidetään lupaavana ja kliinisesti perusteltuna, mutta tutkimustyö jatkuu.
Meillä Perhelääkärikeskus Leijonamielessä DDP-terapia on osa kokonaisvaltaista perhelähtöistä hoitoajatteluamme. Leijonamielessä DDP-terapiaa toteuttaa psykologi ja traumapsykoterapeutti Elina Lätti. Jos epäilet lapsesi tarvitsevan tukea kehityksellisen trauman tai kiintymyssuhteen vaikeuksien vuoksi, ammattilainen voi arvioida yhdessä kanssasi, onko DDP oikea suunta perheellenne. Halutessanne voitte olla suoraan yhteydessä Elinaan sähköpostitse tai kysyä asiakaspalvelustamme lisätietoja.